Homeopatialla hoidetut

Asiakaspalautteet

Karoliina

Homeopatialla hoidettu

"Olen ollut todella tyytyväinen Miikkaelin ammattitaitoon. Olen kokenut, että hänen kykynsä kohdata ja olla läsnä hoitotilanteessa on ollut merkittävä osa prosessia. Minulle on syntynyt kokemus siitä, että olen tullut kuulluksi ja nähdyksi. 

Hoitotilanne on aina kokonaisvaltainen kokemus, tässä Miikkael on todella onnistunut. Hänen toiminnastaan huokuu vankka ammattitaito ja aito halu ja kyky auttaa asiakasta eteenpäin. 

Olen todella kiitollinen saamastani avusta. Suosittelen lämpimästi Miikkaelia."

Saija

Homeopatialla hoidettu

"Olen kärsinyt pitkään kovista, satunnaisista päänsäryistä. Joudun aina kantamaan varuulta mukana särkylääkettä. Kerran ei ollut lääkettä mukana ja Miikkael tarjosi avuksi homeopatiaa. Olin hieman epäileväinen, koska monet särkylääkkeetkään eivät välttämättä auta. Yllätyksekseni kipu helpotti ja loppui samassa ajassa kuin särkylääkkeellä kestää tehota. 

Tämä herätti uteliaisuuteni homeopatiaan ja päätin kokeilla sitä enemmän. Sekä fyysisellä että henkisellä puolella on tapahtunut konkreettisia muutoksia. Olen ollut todella tyytyväinen ja suosittelen lämmöllä."